Tutustu Muksun hedelmä- ja kasvissankareihin!

 Muksu-aterioiden ja -hedelmäsoseiden tuotevalikoima uudistui syksyllä 2016. Keväällä 2017 hyllyihin saapui vielä neljä uutta Muksu-ateriaa ja kaksi viljaisaa hedelmäsosetta. Uudet Muksu-aterioiden maut ovat Kukkakaaligratiini 6 kk+, Porkkanainen kasvis-lammaspata 6 kk+, Kukkakaalipaistos 1-3 v, Tomaatti-kinkkupasta 1-3 v. Hedelmäsoseiden valikoima täydentyy mauilla Omena, aprikoosi ja täysjyvähirssi sekä Omena, banaani ja täysjyväkaura 8 kk+.

    

Uusien Muksu-tuotteiden reseptiikka pohjautuu pääraaka-ainekonseptiin, jonka ajatuksena on tutustuttaa lapsi ensin selkeisiin perusmakuihin. Myöhemmissä ikävaiheissa näiden perusmakujen rinnalle tuodaan uusia raaka-aineita ja niiden myötä vaihtelevia makuja.

Muksu-aterioiden ja –hedelmäsoseiden pääraaka-aineet näkyvät ensimmäisenä sekä tuotenimissä että tuotekuvissa. Lisäksi pääraaka-aine maistuu aina selkeästi tuotteesta. Esimerkiksi Muksu Päärynäherkussa ja Muksu Päärynäinen hedelmäpalasoseessa maistuu selkeästi päärynä, joka myös seikkailee etualalla kaikissa pääraaka-aineenaan päärynää sisältävissä purkeissa.

Muksu-hedelmäsoseet pohjautuvat viiden pääraaka-aineen eli hedelmäsankarin ympärille, joita ovat päärynä, omena, persikka, mustikka ja luumu. Muksu-aterioiden kasvissankarit ovat kukkakaali, porkkana, parsakaali, tomaatti ja kesäkurpitsa.

Tiesitkö, että meillä on jo vauvana luontainen mieltymys makeaan? Sen sijaan kasvisten karvaaseen makuun totuttelu kannattaa aloittaa alusta alkaen, jolloin terveelliset ruokatottumukset opitaan jo pienenä!

Seuraava artikkeli